Kuvaus
Ota Sevcik Pinot Noir on kiistatta yksi parhaista tšekkiläisistä viineistä mitä olemme koskaan maistaneet. Tyylillisesti viini on lähellä Kalifornian ja Etelä-Saksan Pinot Noireja. Viinissä on vahva runko, täyteläinen suutuntuma ja monipuolinen kypsä marja.
Sadonkorjuu hoidetaan perhevoimin käsityönä, jonka jälkeen viinit saavat kahden viikon kuorikontaktin. Alkoholikäyminen saa alkunsa spontaanisti luonnostaan viinitilalla esiintyvillä hiivakannoilla. Käyminen tapahtuu avoimissa tammitynnyreissä, jonka jälkeen viini saa kypsyä tynnyreissä vielä 10 kuukauden ajan. Viiniä ei ole suodatettu eikä kirkastettu ja se on myöskin vegaaninen.
Ota Sevcik on yksi Tšekin parhaista viinintuottajista. Hänen viininsä ovat poikkeuksetta elegantteja ja omaavat huiman kypsymispotentiaalin. Ota Sevcikin viinit pitäisikin löytyä jokaiselta itseään kunnioittavalta viinilistalta.
Ota Sevcik teki ensimmäisen oman vuosikertansa vuonna 1992. Viinin valmistuksen hän on oppinut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Otalla on viinitarhoja ainoastaan kaksi hehtaaria ja tuotantomäärä on alle 10 000 pulloa. Pienen koon ansiosta Otalla on mahdollisuus pitää erityisen tarkkaa huolta henkilökohtaisesti kaikista köynnöksistään. Kaikki työ köynnösten parissa tehdään Otan toimesta käsin.
Maanviljely on täysin luomua eikä viiniä valmistaessa käytetä mitään lisäaineita. Viinit saavat käydä spontaanisti villihiivoilla eikä viinejä suodateta tai kirkasteta.
Viinitila sijaitsee Moraviassa, Tšekin itäosissa. Alueen raja-naapureita on Slovakia ja Itävalta, ja alueella viljelläänkin paljon Grüner Veltlineriä ja Blaufränkischiä. Määperä on hyvin veden läpi päästävää hiekkaa ja löössiä. Ilmasto on mannermaista kuumaa ja kuivaa.
Ota Sevcikin jokainen vuosikerta on harvinaisuus eikä mahdollisuutta hankkia Otan tekemiä viinejä kannata jättää käyttämättä.